Mansikoiden pakastus on hyvä aloittaa nyt, kun mansikan pääsatokausi on meneillään. Pakastamalla mansikoita niistä pääsee nauttimaan myös satokauden ulkopuolella. Mansikoiden pakastuksessa kannattaa miettiä etukäteen, kuinka paljon mansikoita tarvitsisi pakastaa.

Mansikat kannattaa pakastaa mahdollisimman nopeasti poiminnan jälkeen, jotta laatu ei kärsisi. Kaikki ylimääräinen käsittely kannattaa jättää pois. Ennen pakastusta kannat poistetaan ja marjat jaotellaan rasioihin. Pehmeinä marjoina mansikat on hyvä pakastaa rasioihin pakastepussien sijaan. Pakastaminen valmiina annoskokoisina helpottaa myöhemmin sulatettavan määrän arviointia ja vähentää hävikkiä. Mansikoiden pakastus viipaloituna tai soseutettuina vie vähemmän tilaan ja on suotavaa esimerkiksi pienen pakastimen kohdalla.

Ainainen kysymys, sokerin kanssa vai ilman?

Sokerin käytöstä pakastamisessa on ainainen kysymys. Mansikat säilyvät myös ilman sokeria, mutta sokeri auttaa säilyttämään mansikoiden C-vitamiinin, maun ja värin paremmin. Suositeltava määrä on ½ – 1 dl sokeria mansikkalitraa kohti. Pakastin kannattaa laittaa viilenemään jo aikaisemmin, jotta pakastin olisi ehtinyt viilentyä tarpeeksi. Lämpimään paikkaan mansikoita ei tulisi jättää pitkäksi aikaa. Jos pakastus ei heti onnistu, täytetyt pakastinrasiat kannattaa säilöä jääkaappiin. Suositeltu mansikoiden pakastamisen lämpötila on vähintään -18 ˚C. Pakastimen teho ja koko vaikuttavat kerralla pakastettavaan mansikkamäärään. Yleisenä vinkkinä on, että mansikoita kannattaa kerrallaan pakastaa enintään 10 kg. Suurempien määrien kohdalla pakastus ei välttämättä onnistu tehokkaasti ja nopeasti. Pakastetut mansikat tulisi käyttää vuoden kuluessa pakastamisesta.

Lue lisää: Mansikan itsepoiminta on nyt ajankohtaista