Mansikoiden itsepoiminta on monelle kesän perinnetapahtuma. Mansikan pääsatokausi on alkanut eteläisessä ja keskisessä Suomessa, ja itsepoiminta on myös käynnistynyt tiloilla. Näillä vinkeillä itsepoiminta onnistuu niin ensikertalaiselta kuin konkariltakin.

Ennen tilalle lähtöä on hyvä varmistaa itsepoiminnan alkaneen ja marjojen saatavuus juuri kyseisellä tilalla. Tämä hoituu esimerkiksi tilan nettisivuilta tai soittamalla suoraan tuottajalle. Tilat löytyvät osoitteesta www.marjat.fi. Mansikkapellolle kannattaa varustautua vesipullon ja päähineen kanssa.

Mansikoita voit poimia omaan tai tilan astiaa. Oma astia punnitaan ennen pellolle menoa, jotta astian paino saadaan vähennettyä lopuksi mansikoista täyden astian painosta. Huolehdithan käsihygieniasta tilalla ollessa. Tilalla saat ohjeet miltä lohkolta ja riviltä poimia. Kerää marjat järjestyksessä hävikin vähentämiseksi. Noudatathan tilan antamia ohjeita. Kerättyäsi itsellesi sopiva määrä mansikoita käy punnitsemassa keräämäsi astiat ja maksa ostoksesi. Mansikoita saa monella tilalla maistella itsepoiminnan yhteydessä, mutta tällöin on myös suotavaa ostaa itsepoimittuja mansikoita.

Kerätyt mansikat säilyvät parhaiten viileässä. Mansikat kannattaa käsitellä mahdollisimman nopeasti keräämisen jälkeen, jotta ne pysyisivät hyvinä.

Lue lisää: Tiesitkö nämä 10 asiaa mansikasta?