Pensasmustikasta on tulossa yhä suositumpi

Pensasmustikan poiminta on alkamassa koko maan alueella. Tänä vuonna siitä odotetaan lähes normaalia satoa, vaikka talven haastavat olosuhteet ja kevään viileät säät aiheuttivat paikoin menetyksiä muutamille lajikkeille.

Pensasmustikka on ollut kotimaisista puutarhamarjoista vielä vähän tuntematon, mutta sen kysyntä on kasvanut viimeisten vuosien aikana. Monet vertailevat pensasmustikkaa metsämustikoihin. Vaikka molemmat kasvit mustikoita ovatkin, on kyseessä kaksi täysin eri lajia.

Sormia värjäämättömät pensasmustikan marjat ovat pehmeitä ja miellyttävän aromikkaan makuisia. Pensasmustikka on terveellinen marja, sillä se sisältää runsaasti polyfenoleja, C- ja E-vitamiinia, sekä monia hivenaineita. Pensasmustikka on herkullista sellaisenaan, mutta se soveltuu mainiosti myös leivontaan, keittoihin ja hilloihin. Marjat säilyttävät rakenteensa erinomaisesti pakastettaessa.

 

Herukkakausi alkaa kuun vaihteessa

Pensasmustikan lisäksi loppukesällä kypsymisvuorossa ovat myös eri herukkalajit. Herukat tuovat väriä marjamarkkinoille ja niitä on jo näkynyt toreilla ja myyntipöydillä viime viikosta alkaen. Herukoista odotetaan hyvää satoa, vaikka pölyttäjistä oli paikoin pulaa kukinnan aikana.

Suomessa viljellään valko-, puna-, musta- ja viherherukoita sekä karviaisia. Mustaherukka on näistä lajeista eniten viljelty ja sitä on syytä suosia erityisesti terveysvaikutusten vuoksi. Marjat sisältävät runsaasti mm. C-vitamiinia ja fenoliyhdisteitä.

 

Kuluttajien kannattaa hankkia pensasmarjat heti tilaisuuden tullen, sillä pensasmarjojenkin satokaudesta ennakoidaan lyhyttä. Myyntipisteiden lisäksi herukoita ja pensasmustikoita voi hankkia suoraan marjatiloilta. Suoramyyntiä ja itsepoimintaa tarjoavat marjatilat sekä niiden yhteystiedot löydät osoitteesta www.marjat.fi

 

 

Lisätietoja:

Asiantuntija Tomi Pousi, Hedelmän- ja Marjanviljelijäin liitto,

Puh nro. 040 552 2717

Puheenjohtaja Ismo Ruutiainen, Hedelmän- ja Marjanviljelijäin liitto,

Puh nro. 0400 377 876