Pitkään jatkuneet suotuisat säät ovat saaneet mansikan pääsatokauden kunnolla käyntiin eteläisessä ja keskisessä Suomessa. Pohjoisemmassakin sato käynnistyy viikon sisällä. Viime päivien runsaat sateet ovat tuoneet kaivattua kosteutta pelloille ja viilentyneet säät ovat tehneet mansikan laadulle hyvää. Kesäkuun helteet ovat saaneet aikaan kuitenkin sen, että todennäköisesti tämän kesän mansikkasesongista tulee lyhyt ja nopeatempoinen. Mansikoiden pakastus ja säilöntä kannattaa ajoittaa lähiviikkoihin.

Mansikoita myydään tällä hetkellä tiloilta, kaupoista, toreilta ja marjanmyyntipisteistä. Myös itsepoiminta on käynnistynyt ja on tänä vuonna ollut suosittua kuluttajien keskuudessa.

Säilytä ja pakasta oikein

Mansikka on herkkä marja, joka ei kestä kovaa käsittelyä, pitkää kuljetusta tai korkeaa lämpötilaa pitkään poiminnan jälkeen. Mansikka tarjoillaan ja pakastetaan mahdollisimman tuoreena, silloin marja on parhaimmillaan.

Jos pakastettavat marjat pääsee poimimaan itse, kannattaa ne kerätä ilman kantaa, mikä vähentää marjojen käsittelyä kotona. Pakastin on hyvä laittaa pakastusasentoon jo päivää ennen pakastuksen aloittamista. Kerralla ei kannata pakastaa yli 10 kiloa, sillä useimpien pakastinten pakastusteho alkaa tätä suuremmalla määrällä kärsiä ja pakastettavan marjan laatu heikkenee. Hyvä vinkki kaikille, joilla on pieni pakastin, on viipaloida tai soseuttaa mansikat ennen pakastusta, jolloin niiden tilan tarve laskee noin puoleen.

Mansikan suoramyynti- ja itsepoimintatilat löytyvät osoitteesta www.marjat.fi