Talviluentopäivät järjestetään etänä 21.-22.2.2022.

Pandemia ei näytä tällä hetkellä laantumisen merkkejä, jonka vuoksi liittomme hallitus on päättänyt, että Talviluentopäivät järjestetään etätapahtumana helmikuussa 2022.

Marjan- ja omenanviljelijöille kohdennetun etäseminaarin aiheita ovat mm. kausityö, työsuhdeasiat sekä viljelytekniikka. Yrityspuheenvuoron sekä esitteen luentomonisteeseen varanneet yritykset saavat linkin, jonka avulla pääsee seuraamaan HML:n toimistolta lähetettävää virtuaalitapahtumaa etäyhteyksien kautta.

Viime marraskuussa järjestetyt etä-Kaamosmarjapäivät onnistuivat yli odotusten.
Alan yritysten mukana olo on saanut erityisen paljon kiitosta jäsenistön keskuudessa.

Yrityspaikat myynnissä

Yrityksille on varattu ohjelmaan omat esiintymisajat. Päivät koostuvat 30 min asiantuntijaluennoista, joiden jälkeen on varattu 12 minuuttia yritysten käyttöön. Etäyhteys mahdollistaa ennakkoon tehdyn videon toistamisen yrityksen puheenvuoron aikana. Päivän ohjelma on pyritty rakentamaan niin, että kaikille esiintyjille tulisi aito mahdollisuus tavoittaa viljelijöitä päivien aikana.

1. Varaa yrityspuheenvuoro
Yrityksille on varattu molemmille päiville 7 esityspaikkaa (yht. 14 kpl). Esiintymispuheenvuoron hinta on 380 € + alv. Yrityksillä on mahdollisuus jakaa 12 minuutin aikana mm. videoita, esitellä uutuustuotteita sekä kertoa laajemmin yrityksen toiminnasta. Pyydämme, että puheenvuorot lähetetään ennakkoon tallennettuina videoina tapahtuman sujuvoittamiseksi. Videot voivat olla joko MP4-tiedostoja tai hyvälaatuisia MOV-tiedostoja.

2. Esitteet luentomonisteeseen
Etä-Talviluentopäiville tehdään PDF-pohjainen luentomoniste vapaaseen jakoon kaikille osallistujille. Markkinointimateriaalin pituus saa olla maksimissaan kaksi A4-sivua. Yrityspuheenvuoron varanneille luentomonisteeseen tuleva markkinointimateriaali on ilmainen, muutoin hinta on 120 € + alv.

3. Yrityksen logo livestriimauksen taustalle
Yrityksillä on mahdollisuus saada yrityksen logo livestriimauksen taustalle, jolloin vaihtuvat logot saavat näyttöaikaa molempien päivien aikana. Logo livestriimaukseen on ilmainen yrityspuheenvuoron varanneille, muutoin hinta on 49 € + alv.

Yrityspuheenvuorojen varaukset ja esitteet monisteeseen pyydämme ilmoittamaan viimeistään 11.2.2022 mennessä sähköpostilla: (040 552 2717).

Varaathan yrityspuheenvuorosi nopeasti, sillä paikkoja on rajoitetusti myynnissä!
Tarkemmat ohjeet yrityspuheenvuoron ostaneille toimitetaan lähempänä tapahtumaa.