Mansikoiden pakastuskausi on nyt parhaimmillaan ja nyt kannattaakin säilöä mansikoita tulevan talven varalle. Olemme koonneet muutamia vinkkejä, joilla varmasti onnistut marjojen pakastamisessa.

Pakastuksen onnistumisen kannalta tärkein yksittäinen tekijä on pakastettavien marjojen laatu. Osta siis mahdollisimman korkealaatuisia kotimaisia marjoja pakastukseen, ja pakasta ne heti kotiin tultuasi. Mikäli marjoja on pakko varastoida ennen pakastamista, laita ne jääkaappiin.

Kotimaisten mansikoiden pesua vedellä ei suositella. Poista pakastettavista mansikoista kannat ja laita ne suoraan pakasterasiaan. Suuret mansikat voi myös pilkkoa valmiiksi lohkoiksi tai soseuttaa. Soseutetun mansikan voi laittaa minigrip-pussiin, josta ilmat kannattaa puristaa varovasti pois tilan säästämiseksi. Mansikoiden sekaan kannattaa lisätä myös vähän sokeria, sillä sokeri säilöö mansikan C-vitamiinin, maun ja värin huomattavasti paremmin. Suositeltava määrä on ½ – 1 dl sokeria mansikkalitraa kohti.

Huolehdi, että pakastin on vähintään -18 °C kylmä. Jos pakastettavia marjoja on paljon, kannattaa pakastimen pakastustoiminto kytkeä päälle jo hyvissä ajoin ennen marjojen laittamista pakastimeen. Pakastettu mansikka tulisi käyttää vuoden sisällä pakastuksesta.

Marjojen sulatus kannattaa tehdä mahdollisimman nopeasti huoneenlämmössä tai vesihauteessa, jolloin mansikan C-vitamiini ei tuhoudu. Myös mikron sulatustoimintoa voi käyttää. Sulatetut marjat olisi hyvä käyttää heti.

Marjoja kannattaa pakastaa myös seoksina sopivissa annospusseissa. Voit esimerkiksi pakastaa pilkotut smoothiemarjat ja -hedelmät kerralla annospusseissa, jolloin pussin sisällön voi annostella nopeasti tehosekoittimeen.

 

Vinkki: Mansikoita ja vadelmia kannattaa pakastaa seoksina, jolloin saat enemmän terveyshyötyjä marjoista, kun eri marjojen erilaiset ravintoaineet täydentävät toisiaan. Noin 2 desilitran annos marjoja päivässä hyödyttää tutkitusti terveyttä, ja tätä ohjetta voi käyttää annoskokoja mietittäessä.

Hedelmän- ja Marjanviljelijäin liitto

Viljatie 4 C, 00700 HELSINKI
Puh. 09 584 16534