Etelä-Suomessa sää on ollut koko talven harvinaisen lauha ja sateinen. Osa kasveista saattaa luulla, että on kevät ja aloittaa kasvun. Pakkasen yllättäessä kasvuun lähteneet kasvinosat paleltuvat herkästi. Pääsääntöisesti kasvit kuitenkin sopeutuvat myös vaihtelevaan säähän. Leuto talvisää saattaa kuitenkin aiheuttaa sadonmenetyksiä monivuotisille viljelykasveille .

Runsaat vesisateet eivät tee maaperälle hyvää. Sateet huuhtovat maasta ravinteita, aiheuttavat eroosiota ja maan tiivistymistä. Mansikka ei myöskään siedä seisovaa vettä. Märässä maassa kasvin juuret kärsivät hapen puutteesta, mikä saattaa näkyä heikkona kasvuna ja jopa kasvin kuolemisena.

Mansikan talvehtimiselle eniten haasteita aiheuttavat lumeton maa ja kova pakkasjakso. Normaalisti talvella lumikerros eristää ja suojaa mansikoita tehokkaasti pakkasvaurioilta. Juuristoa vaurioittavat myös maan vuorottainen sulaminen ja jäätyminen, eli rouste. Mansikan kannalta parasta olisi, että maa hieman kuivahtaisi, tulisi pysyvä routa ja päälle sataisi suojaava lumikerros.

Mansikoita voidaan suojata harsolla

Jos lunta ei ole, mansikoita voidaan yrittää suojata hallaharsojen avulla. Toisaalta suurien harsokankaiden levittäminen vaatii paljon työvoimaa. Märkään maahan harsoa ei kannata levittää, sillä kasvitaudit voivat yleistyä harson alla kosteissa oloissa. Paras olisikin, jos maa ehtisi kuivahtaa ennen harson levitystä. Keväällä harso nopeuttaa kesän tuloa ja aikaistaa mansikan satoa.

Pohjoisiin oloihin hyvin sopeutuneet kasvilajit ja -lajikkeet eivät aloita kasvua keskellä talvea, vaikka tulisikin lämmin ajanjakso. Kasvi tavallaan ”tietää”, että on vielä talvi. Kasvit kykenevät vaipumaan sisäiseen talvilepoon ja mittaamaan talven pituutta. Sisäinen lepotila purkautuu kevääseen mennessä, kun kylmä ajanjakso on kestänyt riittävän kauan. Kasvin sisäisen lepotilan purkamiseen vaadittavaa aikaa kutsutaan vilutusvaatimukseksi. Kun vilutusvaatimus on täyttynyt, voi kasvin kasvu alkaa, jos sää muuttuu lämpimäksi. Keväällä lämmintä ajanjaksoa seuraava halla tai pakkasjakso on kasville erityisen tuhoisaa, kun kasvin talvilepo on kevääseen mennessä purkautunut ja kasvu alkanut.

Lämmin sää syksyllä voi olla hyödyllinen

Mansikan kukkien kehittyminen alkaa jo syksyllä päivän lyhentyessä ja sään viiletessä. Suomessa mansikan kukat eivät aina ehdi kehittyä riittävän pitkälle ennen talven tuloa, sillä kylmyys ja pakkaset pysäyttävät kehityksen. Tämä rajoittaa seuraavan vuoden kukkien määrää ja sitä kautta myös mansikkasatoa. Mansikanviljelijä toivookin leutoa syksyä, jotta kukat ehtisivät kehittyä mahdollisimman pitkälle.

Lue lisää: Mansikan ja vadelman viljely kasvutunnelissa

Hedelmän- ja Marjanviljelijäin liitto

Viljatie 4 C, 00700 HELSINKI
Puh. 040 553 1236